Uusi kouluarkkitehtuuri mahdollistaa monikäytön
Opetusta ja koulutusta arvostetaan Euroopan kasvavissa kaupungeissa. Arvostus näkyy myös päiväkotien, koulujen ja yliopistojen arkkitehtuurissa.
Uusi kouluarkkitehtuuri mahdollistaa monikäytön
Suomalaisen koulutusjärjestelmän menestyksen myötä Helsingin alueen uudet päiväkoti- ja koulurakennukset kiinnostavat suunnittelijoita ympäri maailman. Niiden kantavia ajatuksia ovat toiminnallisuus, tilojen monikäyttöisyys ja yhteisöllisyys. Arkkitehtuurin ratkaisut kulkevat käsi kädessä uusien opetussuunnitelmien kanssa.
Pohjoismaissa on viime vuosina yleistynyt suurpäiväkotien malli, jossa innovatiiviset rakennukset kätkevät sisäänsä kylämäistä, lapsen mittakaavan huomiovaa arkkitehtuuria. Esimerkiksi Kööpenhaminassa on panostettu viime vuosina arkkitehtuuriltaan ja toiminta-ajatukseltaan kekseliäisiin päiväkoteihin, jotka ovat suuresta koostaan huolimatta kylämäisiä.
Koulutuksen arvostaminen näkyy myös yliopistojen näyttävässä arkkitehtuurissa. Uusien yliopistokampusten ja -rakennusten suunnittelussa on otettu huomioon opiskelun muuttuvat tavat, kuten digitalisoituminen sekä pienryhmäoppimisen lisääntyminen.
Tutustu Archtoursin kautta kiinnostavimpiin kouluihin, päiväkoteihin ja kampuksiin. Ota meihin yhteyttä, niin suunnittelemme juuri sinun ryhmällesi sopivan kierroksen.